Marjuts Life

Miksi samat pelot palaavat joka syksy ? ​Kun syksy saapuu ja pimeys tiivistyy, luonto alkaa vetäytyä. Lehdet putoavat, elämä hidastuu ja maisema riisutaan ylimääräisestä. Sama hienovarainen liike tapahtuu meissä: kun ulkoinen valo, virikkeet ja kesän vilinä vähenevät, katse kääntyy vääjäämättä sisäänpäin. ​Monelle tämä pysähtyminen tuo mukanaan tutun, hieman puristavan tunteen. Pimeyden myötä pintaan saattaa nousta samoja vanhoja pelkoja, huolia ja teemoja, joiden luuli jo jääneen taakse. ​ Miksi kohtaamme samat sisäiset möröt yhä uudelleen ja uudelleen? ​ Pimeys ei luo pelkoa – se tarjoaa peilin ​On helppo ajatella, että syksy ja hämärä aiheuttavat ahdistusta. Todellisuudessa pimeys toimii vain näyttämönä ja myötätuntoisena peilinä. Kesällä on helppo juosta karkuun; valo ja toiminta täyttävät mielen niin, että alitajuiset teemat pysyvät vaivattomasti pinnan alla. ​Kun ulkoinen häly vaimenee, hiljaisuus raivaa tilan sille, mikä on odottanut vuoroaan. Pelko tai kipu ei poistu pelkästään...

Miksi luova mieli herää syksyllä ja miten se tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia? Syksy mielletään usein rauhoittumisen ja arkeen palaamisen ajaksi. Kesän valoisien ja hektisten kuukausien jälkeen ilmojen viileneminen ja pimeyden hiipiminen saavat meidät hakeutumaan kotiin. Monet huomaavat kuitenkin syksyllä myös jotain muuta: kipinän luoda uutta. Mutta miksi luovuus tuntuu puhkeavan kukkaan juuri syksyllä, ja miten voit hyödyntää tätä luonnollista virtausta oman hyvinvointisi tukena? Miksi syksy on luovuuden kulta-aikaa? Syksy toimii monelle meistä henkisenä "uutena vuotena". Koulun- ja työn puitteissa kasvanut mieli reagoi syyskuuhun uutena alkuna. Tämä ei ole sattumaa, vaan sille on selkeät syyt: • Rutiinien suoma rauha: Vaikka vapaus ravitsee mieltä, luovuus tarvitsee usein raameja. Kesän aikatauluttomuuden jälkeen selkeämpi arki vapauttaa kognitiivista kapasiteettia. Kun perusraamit ovat kunnossa, mielellä on tilaa vaeltaa. • Levänneiden aivojen hedelmät: Kesäloman suom...

Syksyn kausivaihtelu on kääntymistä suorittamisesta sallimiseen. Kun lehdet alkavat kellastua ja illat pimentyvät, moni meistä huomaa saman ilmiön: aamuisin sängystä nouseminen tuntuu raskaammalta, tekee mieli jotain lämmintä ja tuhtia syötävää, ja sosiaalinen kalenteri alkaa tuntua uuvuttavalta. Ensireaktiomme on usein taistella tätä vastaan. Syytämme itseämme laiskuudesta, juomme enemmän kahvia ja yritämme puskea läpi harmaan arjen samalla energialla kuin keskikesän aurinkoisina päivinä. Mutta mitä jos syksyn väsymys ei olekaan merkki epäonnistumisesta, vaan kehon ja mielen täysin luonnollisesta sopeutumisesta? Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta syksy ei ole vihollinen, vaan kutsu muuttaa tahtia. Fysiologia pimeyden takana: Keho kuuntelee valoa Ympäristön valoisuus ohjaa suoraan kehosi hormonitoimintaa. Kun aamut ja illat pimentyvät, aivosi alkavat erittää melatoniinia – unihormonia – aiemmin ja pidempään. Samalla serotoniinin, eli mielialaa ja vireystilaa ylläpitävän välittäjäa...

Kun upottaa sormensa multaan keväällä, sitä tekee lupauksen. Lupauksen siitä, että jaksaa odottaa, hoitaa ja luottaa siihen, mikä on vielä näkymättömissä. Ja sitten, melkein huomaamatta, luonto räjähtää käsiin. Kesä on täällä, ja sen mukana puutarhan – ja meidän itsemme – suurin kukoistuksen kausi. Puutarha opettaa: Kausivaihtelu ja kesän lupa kukoistaa Puutarhanhoito on opettanut minulle enemmän elämästä ja hyvinvoinnista kuin yksikään opas. Suurin oppitunti on ollut kausivaihtelun hyväksyminen. Luonnon syklit ovat meidän syklejämme. Nykypäivän maailma odottaa meiltä tasaista, suoritusvarmaa tehokkuutta vuoden jokaisena päivänä, tammikuun pimeydestä heinäkuun helteisiin. Mutta me olemme osa luontoa, emme koneita. Meissäkin on omat vuodenaikamme. Talvi on levon, juurtumisen ja hiljaisuuden aikaa. Silloin kerätään voimia. Kevät on heräämistä, ideointia ja uusien siemenien kylvämistä – niin maahan kuin omaan elämään. Syksy on irtipäästämistä ja kiitollisuutta sadosta. Ja kesä... Kesä on ...

Kun uusi upea idea tyssää alkumetreillä, kuulostaako tutulta? Kello on seitsemän aamulla, ja olen saanut elämäni idean. Menen nollasta sataan sekunneissa: syke nousee, visio kirkastuu ja alan jo mielessäni rakentaa lopputulosta. Unohdan kaiken muun, ja ne vanhat, keskeneräiset projektit tuntuvat yhtäkkiä todella kaukaisilta ja raskailta. Mutta sitten tulee kello kymmenen. Innostus tyssää alkumetreille. Se on pieni tekninen vastoinkäyminen, yksi kriittinen ajatus ja huomio siitä, ettei homma menekään ihan putkeen. Se riittää: koko idea tuntuu välittömästi huonolta. Muutama tunti sitten alkanut "upea idea" onkin enää kasa turhia muistiinpanoja, ja energiatasoni romahtavat samalla vauhdilla kuin ne nousivatkin. Tämä on kognitiivinen vuoristorata, jossa dopamiinihuuma vaihtuu "kaikki tai ei mitään" -ajatteluun. Jos idea ei olekaan täydellinen heti kättelyssä, tuomitsen sen arvottomaksi välttääkseni pettymyksen. Samalla ne vanhat, oikeasti hyvät ideat ovat jääneet unhola...

Evoluutio opetti meidät vertaamaan itseämme muihin, jotta emme jäisi lauman hännille. Meidät on siis koodattu janoamaan enemmän. Se on selviytymismekanismi, joka piti esi-isämme hengissä: se, joka keräsi eniten marjoja ja varmisti parhaan luolan, selvisi talvesta. Nyt tämä sama vietti on kuitenkin kääntynyt meitä vastaan. Totumme mm. saavutuksiimme sekä uusiin hankintoihimme nopeasti ja tarvitsemme uuden "kickin" pysyäksemme samalla onnellisuustasolla.  Myös sosiaalinen media on tehnyt täydellisyyden tavoittelusta julkista urheilua. Ennen vertasimme itseämme kylän parhaaseen metsästäjään. Nyt algoritmit syöttävät meille silmillemme maailman parhaiten pukeutuneita, rikkaimpia ja onnellisimpia ihmisiä – 24/7. Tulisi ymmärtää, että halu saada enemmän on vain vanha ohjelmisto, jota ei ole päivitetty nykyaikaan. Ennen evoluution näkökulmasta tyytyväisyys oli vaarallista. Jos olit tyytyväinen, lakkasit yrittämästä, ja jos lakkasit yrittämästä, jäit pedon suuhun. Siksi aivomme palki...