Tervehdys!


Tervetuloa blogini Marjuts Life ensimmäisen postauksen pariin. Halusin lähteä kirjoittamaan blogia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista omasta näkövinkkelistäni. Terveys ja hyvinvointi on tällä hetkellä niin isossa asemassa yhteiskunnassamme, joten jos minun vinkeistä voi olla jotain apua yhdellekin niin blogin kirjoittaminen ei ole turhaa. Tiedän, että tämä tuntuu kliseiseltä sanoa näin, mutta itse olen saanut apua eri vaikuttajilta, joten toivon voivani antaa hyvän kiertää, tosin omasta näkökulmastani.

Uskon siihen, että elämä kohtelee sinua niin kuin sinä kohtelet elämää. Olen ottanut positiivisemman asenteen ja unohtanut pelon sekä negatiivisen arvostelun sekä asenteen. Minun on täytynyt oppia, että positiiviset ajatukset luovat ennen pitkää positiivisen todellisuuden. Yritän löytää ikävimmistäkin asioista positiivisen puolen ja uskon myös siihen, että vaikka en heti näkisi tätä hyvää puolta ikävästä asiasta niin se näytetään minulle kyllä tulevaisuudessa.

Itse olen nyt alkanut voida paremmin henkisesti, että fyysisesti, kun olen pikkuhiljaa alkanut tekemään muutoksia ajatusten tasolla. En voisi puhua asiasta, jos en olisi itse tätä kokenut. Muutos ei kuitenkaan käynyt käden käänteessä vaan pienin askelin ja pienin ajatusvaihdoin lopulta huomasin, että vaikeuden eteen sattuessa ajatus olisi mennyt eri reittejä ennen. Tästä voimmaantuneena aloin voida paremmin ja toteuttaa tätä positiivisuutta koko ajan enemmän. 

Tähän vielä lisäisin, että pyrin ajattelemaan, että oliko tällä vaikeudella jokin tarkoitus. Sen voin sanoa, että ainakin se, että jokaisen esteen edessä vahvistuu ja itseluottamus lisääntyy, kun osaa olla ajattelematta negatiivisesti ja nostattamatta myrskyä vesilasiin.

Ehkä tällaisilla eväillä mennään ensimmäiseen blogipostaukseen Marjuts Life sivustolla. Tervetuloa seuraamaan minua ja toivottavasti saat apua näistä kirjoituksista 💓


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huvitus puutarhamökki

Pallovaloilla tunnelmaa

Onks pakko mennä taas rahan takii...