Henkinen herääminen, osa 1

 Vai pitäisikö sanoa henkinen kasvu. 


Tämä on aihe mistä en ollut ajatellut puhua täällä somessa, mutta tässä sitä ollaan. 


Pikkuhiljaa tämä herääminen on enenevissä määrin tullut mukaan päivittäisiin valintoihini joten luonnollisestikin se on jo jollain tavalla näkynyt myös täällä somen puolella. 


Itselleni henkinen herääminen tuli sitä myöden, että aloin voida henkisesti sekä myös fyysisesti huonosti jolloin aloin mm. kyseenalaistaa omaa käyttäytymistäni ja luontoyhteys syveni pikkuhiljaa. Lapsena toki tämä oli ollut syvempi myös mutta elämän muut asiat oli vienyt huomioni muualle. 


Aloin huomata selkeämmin tietyt kaavat jotka toistui elämässäni. Tämän vuoksi oli helpompi tehdä jopa kivuliaitakin mutta tarpeellisia päätöksiä päästää irti tietyistä asioista elämässäni. 


Tämä taas toi tullessaan mielen selkeyttä, kun päästin loppuviimein "turhista taakoista" irti jotka eivät palvelleet enää polullani vaan veivät energiaani turhaan.


Kun mieli muuttuu selkeämmäksi pystyy siihen elämään ottamaan mukaan sellaisia asioita joista nauttii eikä sellaisia joita tekee vain esim. pelkoenergioista käsin, velvollisuudentunteesta tai esimerkiksi "näin on aina tehty" meiningillä. 


Intuitiiviset kokemukset vahvistuivat ja viestivät minulle "ahaaelämyksen" kaltaisia asioita. Ne neuvoo minua tilanteissa ja pian huomaankin jo sen, jos en ole noudattanut sitä. 


Loppuviimein olen myös tajunnut,  että muutos lähtee omasta sisimmästä, kun aiemmin olen yrittänyt muuttaa ensin ulkoista. 


Tämä aihealue on laaja ja kaikki asiat tähän liittyen mitä minulle on tapahtunut ei tähän yhteen postaukseen edes mahdu. Ehkä joskus toiste vielä lisää näistä.


Hyvää viikonloppua toivoo:

Marjut 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mihin hukutat surusi?

Onks pakko mennä taas rahan takii...

Huvitus puutarhamökki