Lokerointi

Miksi kieltäydyn mahtumasta laatikkoon?

Meidät kastetaan, rekisteröidään ja luokitellaan heti syntymästä lähtien. Sukupuoli, kansallisuus, luonne: ”Hän on se rauhallinen lapsi.” jne...

Myöhemmin tulevat harrastukset, elämäntavat ja sosiaaliset piirit. Huomaamattamme rakennamme ympärillemme seinät, joita kutsumme identiteetiksi, mutta jotka usein muistuttavat enemmänkin ahdasta laatikkoa.

Mutta mitä tapahtuu sille osalle meistä, joka ei mahdu annettuihin raameihin?

Turvallisuuden illuusio

Lokerointi on tapa hallita maailmaa. On pelottavaa kohdata toinen ihminen täydellisenä mysteerinä, joten lyömme häneen leiman: taiteilijasielu, urheiluhullu, ujo, radikaali. Kun olemme antaneet toiselle roolin, meidän ei tarvitse enää todella katsoa häntä. Luulemme tietävämme, mitä hän ajattelee ja miten hän toimii.

Tämä luo valheellista turvallisuuden tunnetta. Se tekee maailmasta ennustettavan, mutta samalla se tekee siitä tuskallisen tylsän ja kapean.

Roolin vankina

Suppea lokerointi on hiljaista väkivaltaa ihmisen kasvua kohtaan. Jos sinut on aina nähty ”perheen järkevänä”, saatat kantaa vastuuta silloinkin, kun haluaisit vain romahtaa. Jos olet ”se iloinen ja sosiaalinen”, surullesi ei ehkä löydy lupaa tai tilaa. Tai jos sinusta tuntuu, että sinua on pidetty "perheen mustana lampaana" saatat kantaa syvää ulkopuolisuuden kokemusta, joka heijastuu myös muihin ihmissuhteisiisi.

Meistä tulee omien rooliemme vankeja, jos alamme uskoa, että olemme vain se heijastus, jonka näemme muiden silmissä.

Pahimmillaan lokerointi saa meidät sensuroimaan itseämme. Jätämme sanomatta, kokeilematta ja kokematta asioita vain siksi, etteivät ne ” sovi kuvaan”. Mutta kuka sen kuvan on lopulta maalannut?

Säröjä laatikon seinissä

Ihmisyys on olemukseltaan virtaavaa ja muuttuvaa. Meissä jokaisessa asuu vastakohtia: voimme olla samaan aikaan vahvoja ja hauraita, loogisia ja täysin järjettömiä.

Aito kohtaaminen vaatii rohkeutta riisua nimilaput. Se vaatii sitä, että suostumme olemaan määrittelemättömiä – sekä muiden että itsemme edessä. Vapaus alkaa siitä hetkestä, kun uskaltaa sanoa: ”En tiedä kuka olen, mutta tiedän, etten ole pelkästään tämä.”

Maailma yrittää jatkuvasti tarjota sinulle valmiita muotteja. Se pyytää sinua valitsemaan puolesi, tyylisi ja lokerosi. Mutta sinun ei tarvitse mahtua laatikkoon ollaksesi olemassa. Sinä olet koko huone, et vain yksi sen nurkista.

Ehkäpä kaikkein kapinallisin teko, jonka voimme tehdä, on kieltäytyä olemasta helposti selitettävissä.